TÄÄ ON NIIN HYVÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! Menee siskon pojan 1 vuotis pöytään, niin hyvää kuulemma oli siskonkin mielestä. Suosittelen kokeilemaan.

MANSIKKA-SITRUUNAKÄÄRETORTTU

1653707.jpg

Kuva ei ole ollenkaan eduksi. Ohje on kirjasta Marjat ja Marjaleivonnaiset jota Prismassa olen kuukauden verran hipelöinyt. Nyt tuli yksi hieman suurempi "tili" josta sitten satsasin kirjan verran itseeni.

Muuntelin hieman, sillä halusin päästä eroon päivämäärää lähestyvästä sitruunatuorejuustosta. Tietyiltä osin ohje ei siis ollenkaan ole kirjasta, vaan päästäni.

Pohja:

4 munaa

2 dl sokeria

1dl perunajauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria (käytin aitoa tätä enkä vaniliiniasokeria)

1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi jauhot vaahdon joukkoon. Kaada pellille jossa leivinpaperi. Paista 200 astetta n. 6 min. Paiston jälkeen kumoa sokeroidulle leivinpaperille ja jäähdytä.

TÄYTE

2 dl kermaa

1/2 tl vaniljasokeria

1 purkki sitruunatuorejuustoa

1 dl tomusokeria

1/2 l Mansikoita

Paloittele mansikat ns. kuutioiksi. Vatkaa kerma ja vaniljasokeri vaahdoksi. Lisää tuorejuusto ja tomusokeri.

Levitä täyte kääretorttulevyn päälle ja ripottele siihen mansikat. Rullaa levy, ja anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. mmmmmm.....