Ohjeen löysin Rainbow, erikoisvehnäjauhopaketin takaa. Harvoin bongaa näin täydellistä ohjetta pussin kyljestä. Pehmeää ja ihanaa.

2 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniliinisokeria
1 dl maitoa
100g margariinia (käytin viota)
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 dl omenakuutioita

KUORRUTUS

50g margariinia (käytin voita)
1 dl sokeria
50g mantelilastuja (mulla oli rouhetta)

Leikkaa kuoritut omenat pieniksi kuutioiksi ja sulata taikinaan tuleva margariini. Sekoita munat, sokeri ja vaniliinisokeri puuhaarukalla. Lisää maito ja sulatettu margariini, sekoita hyvin. Lisää vehnäjauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi puolet omenakuutioista. levitä takina voideltuun korppujouhotettuun piirakkavuokaan (en korppujauhottanut, vain voitelin ja hyvin lähti irti). Ripottele päälle loput omenakuutiot.

Kuorrutus

Sulata margariini kattilassa. Lisää sokeri, kiehauta ja lisää mantelilastut. Levitä seos piirakan päälle.

Paista 175 asteessa, uunin alimmalla ritilätasolla n. 30 min.