Pidin kotona maustekutsut (Kotigastronomi). Mikäs sen oivallisempi tarjottava kuin maustekakku? Tällä kertaa bongasin ohjeen Mimmiltä, tuolta kahvikakkujen luotto bloggaajalta. Löytyy meinaan monta ihanaa kahvikakku ohjetta. Mikä ihana jouluinen tuoksu valtasikaan keittiöni.

Pitkästä aikaa käytin jauhotuksessa korppujauhoja joista jäi vähän ruma pinta. Ohje on suoraan Mimmiltä, laitoin jopa rusinat, joista en yleensä pidä.

Helppo maustekakku

(ohjeella tulee iso kahvikakku, tarvitset vähintään 2 litran vuoan)

250 g purkki maitorahkaa ( kermaviilikin käy)

½ dl maitoa

1 dl sokeria

2 dl tummaa siirappia

½ - 1 tl jauhettua neilikkaa

1 tl hienonnettua kanelia

1 tl jauhettua inkivääriä

1 tl jauhettua kardemummaa

1 tl jauhettua pomeranssin kuorta

1½ dl rusinoita

200 g sulatettua voita tai margariinia

1½ tl soodaa

6½ dl vehnäjauhoja

Sekoita rahka ja maito, lisää sokeri, siirappi ja sulatettu jäähdytety rasva

Sekoita mausteet, sooda ja rusinat vehnäjauhojen kanssa ja lisää taikinaan, sekoita paksu taikina tasaiseksi (vaikka ihan käsin)

Paista kakku vähintään 2 litran vuoassa n. +160 asteisessa uunissa tavallisen uunin alimmalla tasolla, noin tunnin. Anna kakun jäähtyä muutama minuutti vuoassa ja kumoa se sitten ritilälle/vadille jäähtymään. Kakku säilyy hyvin kylmässä, kääri vaikka folioon. Parhaimmillaan vasta muutamien päivien jälkeen. 

***************

Toisen kakun tein kotiin Mangojugurtista. Käyttöön pääsi ensimmäisen kerran lumihiutale vuoka. Vanhempi pojistani väitti ettei siinä vuuassa voi kakku onnistua. Lälläää, onnistuu se.

Ohje kakkuu löytyy monesta paikkaan. Mutta kurkkaa se vaikka täällä, on meinaan myös älyttömän helppo ja nopea.