Olen epäillyt näiden valmistamista. Väittävät etteivät ole vaiketa tehdä. Rohkenin kokeilla. Enkä kadu.

008%20%283%29.jpg

Ohje Kotilieden parhaat leivonnaiset kirjasta.

200g voita
1 1/2 dl sokeria
4 dl puolikarkeita venhäjauhoja
1 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria

Täytteeksi Marmeladia
(laitoin appelsiinimarmeladia)

Päälle sokeria

Kiehauta voi kattilassa miedolla lämmöllä. Anna poreilla hiljalleen viitisen minuuttia. Kun vaahto alkaa laskeutua kaada voi kulhoon. 

Lisää sokeri ja anna seoksen jäähtyä. sekoita jäähtynyt seos tasaiseksi.

Sekoita sooda ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää voisokeri seokseen.

Åainele taikinaa soikeapesäiseen teelusikkaan ja vedä lusikanmuotoiset leivonnaiset leivinpaperilla peitetyn pellin päälle. Paista uunissa 175 astetta noin 12 minuuttia. (tarkkaile, ettei mene liian tummiksi)

Levitä hieman jäähtyneille pikkuleiville marmeladia tai hilloa, ja paina kaksi pikkuleipää vastakkain. Kierittele pikkuleivät sokerissa.