Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

                      

                                    Mia

08.04.2010 - 09:09

Herkkuhetkeen hyvän teen kanssa.

Pohja:

3 munaa
1 1/2dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta

Pinnalle:

1/2 dl mantelilastuja

Pane uuni kuumenemaan 225 astetta. Vaahdota huoneen lämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään kuivat aineet. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.

Levitä taikina lieivnpaperilla peitetylle uuninpannulle. Ripottele mantelilastut pinnalle. Paista uunin keskitasolla n 6 min.

Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille. Irrota paistopaperi tortun pinnalta. Torttulevy saa jäähtyä täysin ennen täyttämistä.

Täyte:

1 tlk aprikooseja
1 dl vispikermaa
1 rs (200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
1 rkl sitruunanmehua

Valuta aprikoosit ja kuutioi ne. Vaahdota kerma. Sekoita kermavaahto, tuorejuusto, aprikoosikuutiot, sokeri, vaniliinisokeri ja sitruunanmehu keskenään. Levitä täyte torttupohjalle. Rullaa torttu pitkän sivun suuntaisesti leivinpaperia avulla tiukaksi rullaksi.

Torttu saa vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoamista. Viipaloi torttu tarjoiluvadille.

 

Catalina kirjoitti 08.04.2010 - 11:53
Tänne heti iso pala, kiiiiitoooos! ;)
Kirsi kirjoitti 08.04.2010 - 16:05
Sama täällä... tahtoo ison palan ;)
Laura kirjoitti 09.04.2010 - 13:00
Varmasti hyvää! :)
Eeva-Liisa/ Juhlattaren Kakkublogi kirjoitti 11.04.2010 - 07:42
oijoi :) todellinen herkkupläjäys :)
Mimmi M kirjoitti 16.04.2010 - 15:49
Ihanaa.... herkkua!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Sivupohjani on täältä

 

Kävijälaskuri



Ilmainen www-laskuri

Laskuri 1.3.08 alkaen.

Blogissani nyt:
KÄDENTAITONI